Tanssitunteja ja iltapäiväteetä
Viime sunnuntai oli sateinen ja puoliso työreissulla, mutta ei hätää: piristykseksi kävin elokuvissa katsomassa Downton Abbeyn ja ennen sitä paikallisessa kahvilassa nauttimassa elokuvan inspiroiman "Afternoon tea" setin. Kiva idea! Valitsin listalta teen nimeltä Banaanit pyjamassa, vaikka nimi rikkoikin pahasti Downton Abbey -tunnelmaa. Elokuvateatterissa oli sunnuntaiksi yllättävän vähän katsojia, mutta näytös oli kyllä iltapäivällä. Itse pidin siitä, että oli tilaa ja pidin itse elokuvastakin kuten aikaisemmistakin. Ennen kuin puoliso lähti työmatkalle, hänellä oli asioita hoidettavana Savonlinnassa ja sinne tungin itseni mukaan. Kulutin aikaa kylmässä, tuulisessa ja hiljaisessa kaupungissa. Kesällähän Savonlinna on täynnä turisteja, mutta tällä kertaa vasta Olavinlinnan lähellä näkyi muutamia ihmisiä, joista osa puhui saksaa. Joku oli jättänyt penkille omenakorin. Tanssisalissa oli vielä hetken tyhjää. Pääsin aloittamaan taas tanssiharrastuksen! Pari vuotta kävin soololat...