Elämisen arkea ja matkoja

Lomaviikko Ylläksellä ja haaveena oli nähdä tykkylunta ja revontulet - olemme aina aikaisemmin käyneet Lapissa joko syksyllä tai keväällä. Tällä kertaa toteutui ensimmäinen, mutta revontulista ei näkynyt merkkiäkään.  Emme hiihtäneet tälläkään kertaa ja suunnitelmat moottorikelkan vuokraamisesta ja hyskyajelusta jäivät toteutumatta, mutta ulkoilimme kuitenkin paljon. Kahvia joimme melkein aina, kun sitä löydettiin - kuten postausten monista kuvista voi päätellä. Olimme reissussa koulujen hiihtolomia edeltävällä viikolla, mutta väkeä riitti kohtalaisesti siitä huolimatta - ruuhkaista ei kuitenkaan ollut. Paljon näkyi ulkomaalaisia turisteja, mikä on mukava asia paikallisen turismin kannalta ja kyllä erilaisten kielten sorina kuulosti kivalta omaan korvaankin. Ajomatka sujui taas useamman pysähdyksen taktiikalla ja käväisimme Ruotsin puolella Haaparannassa tankkaamassa edullista dieseliä - paluumatkalla teimme saman ja silloin polttoaine oli vielä vähän halvempaa. Ajomatkan jälkeinen ilt

Sain yllä olevan teatterijoululahjan ja saman tien varasimme tyttäreni kanssa (sillä häntähän tuo kortin vinkki seuralaisen valinnasta tarkoitti) liput esitykseen Tytöille, jotka ajattelevat olevansa yksin - piti olla nopea, koska melkein kaikki kevään näytökset oli jo lähes loppuunmyytyjä. Olin lukenut tämän kirjana jo syksyllä tyttäreni suosituksesta ja nyt näimme sen yhdessä teatterissa. Elina Hirvosen ja Ujuni Ahmedin kirja ja siihen pohjautuva näytelmä  Tytöille, jotka ajattelevat olevansa yksin  on kuvaus siitä millaista on kasvaa naiseksi suomalaisuuden ja somalialaisen kulttuurin välimaastossa erilaisten vaatimusten keskellä.  Tästä linkistä  pääsee Kansallisteatterin sivuille lukemaan näytelmästä ja sen taustoista tarkemmin.  Tämä postaus ei ole analyysi tai arvostelu näytelmästä, mutta kovasti se kosketti. Näytelmässä pääsi kokemaan suuria tunteita, näyttelijät olivat loistavia ja näyttämön erilaiset värit kuvastivat hienosti vaihtuvia tunnelmia. Oli myös tanssin ja musiikin