Elämisen arkea ja matkoja

Alkutalven harmaudessa tuli tunne, että pitäisi saada välttämättä jotain piristystä ja pian olinkin varannut kuukauden päähän minulle ja ystävälle liput Helsingin kaupunginteatterin Moulin Rouge musikaaliin. Odotuksen jälkeen koitti viimein teatteripäivä ja matkustimme junalla Helsinkiin - molemmat vähän eri suunnista. Hotelliin majoittumisen ja myöhäisen lounaan jälkeen olimme valmiit lähtemään kohti Helsingin kaupunginteatteria.  Tyttäreni asui Helsingissä muutaman vuoden ja liikuin silloin julkisilla yleensä ainoastaan häntä seuraten. Lähijunilla kuljin Etelä-Haagasta keskustaan ja takaisin omatoimisesti, mutta metrolla, linja-autolla ja ratikalla yksin kulkeminen on ollut aika vierasta. Tai eihän se kulkeminen vierasta ole, mutta se, että löydän HSL:n sovelluksesta oikeat linjat ja pysäkit, tuotti tällä kertaa ongelmia - etenkin, kun meille tuli teatteriin vähän kiire. Olin niin HSL-sovelluksen lumoissa, etten tajunnut miettiä yhtään omilla aivoillani ja kuljimme välillä ympyrä...

Eilen aamulla heräsin puhelimen soittoon klo 6:30 ja toisessa päässä kysyttiin pääsisinkö tulemaan töihin suunnilleen saman tien - teen siis keikkaa lähihoitajana. No pääsin ja olin työpaikalla jo klo 7:15, koska työmatkaan kuluu autolla alle 10 minuuttia. Ennen töihin lähtöä ehdin syödä voileivän ja juoda pikaisesti kupin kahvia.  Tuommoinen pikaherääminen ja äkkilähtö ei oikein sovi minulle ja tuntui, että heräsin oikeasti vasta jossain kohdin keskellä työpäivää. Aamulla oli vähän pakkasta ja päivällä sää oli aurinkoinen, mutta töiden jälkeen alkoi jo hämärtää ja ehdin nauttia auringosta ainoastaan työpaikan ikkunalasin läpi. Tänään heräsin hyvien yöunien jälkeen harmaaseen päivään. Melkein joka postauksessa mainitsen, että puoliso on työmatkalla ja niin hän on nytkin - koko syksy menee rytmillä kaksi viikkoa ulkomailla ja viikko kotona, mutta näihin erimittaisiin työmatkoihin olen jo tottunut 30-vuotisen yhteiselomme aikana ja nyt on pitkästä aikaa tämmöinen pitempikestoinen rup...

Kahvia kuluu, pään sisällä lentelee ideoita ja näppäimistö sauhuaa... No ei minun kohdallani - paitsi, että kahvia kuluu. Blogitekstin aikaansaaminen on minulle välillä hidasta puurtamista ja joskus sujuu nopeammin - kirjoitan lauseita, asettelen pilkkuja, korjaan kirjoitusvirheitä ja mietin hetken. Ei hyvä... ja taas muokkaamaan. Kuvien valinta ja asettelu on ihan oma juttunsa. Ensin on ihan liikaa kuvia ja tekstin edistyessä ne vähenevät ainakin puolella. Sitten vielä pari päivää miettimistä ja oikolukua ja asioiden tarkistusta. Googlettamisessa kuluu välillä aikaa, koska haluan, että asiatiedot on oikein. Jos olen käynyt jossakin reissussa, niin ei tarvitse miettiä aihetta. Blogin nimeen olen valinnut myös sanan "arki" ja siitä kirjoittaminen on jo vähän vaikeampaa, koska päivät rullaavat aika samaa rataa. Lopulta aiheita kuitenkin joskus putkahtelee ja yritän saada niistä tekstejä. Oma kirjoittamiseni alkoi vuoden 2021 alussa, kun olimme muuttamassa mieheni töiden vuoksi ...

Lämpimät ja pilviset aamut muuttuivat viileämmiksi ja luonto sai hienot ruskan värit. Edellisen kerran pihallamme on ollut näin värikästä noin 15 vuotta sitten - jäi mieleeni, koska olimme muuttaneet pari vuotta aikaisemmin tälle paikkakunnalle ja tähän taloon.  Raskaiden työpäivien ja kotipuuhien jälkeen en saanut raahattua itseäni omaa pihaa ja parinsadan metrin päässä olevaa rantaa pidemmälle, mutta tässä kuvakooste poikkeuksellisen aurinkoisen päivän väriloistosta   ja illan hämärtymisestä:   Matka rantaan ilta-auringossa. Rannalta kotiin. Ruusut kukkivat vielä, mutta ovat tässä kuvassa viikonlopun vesisateen kastelemat ja tuulen tuivertamat.