Helmikuun päiviä


Kahvilan seinältä lainattua.

Helmikuu on jo yli puolivälin ja alkaa olemaan kevätfiilis - tai no vaihtelevasti, koska tosiaan on kuitenkin vasta helmikuu. Aamujen ja iltojen valoisuus tuo tunteen keväästä, mutta juuri eilen satoi reippaasti lunta ja nyt jo meinaa unohtua, että viime viikon alussa paistoi ainakin yhtenä päivänä aurinko.

Aamu-usvaa ja aurinkoa

Työmatkalla räntäsateessa

Keikkatöitä on ollut riittävästi ja välillä vähän liikaakin. Nyt on mennyt pari viikkoa yhden päivän perättäisillä vapailla ja se ei ole riittävästi minulle, koska hoitotyö lähinnä muistisairaiden vanhusten parissa on monella tapaa vaativaa vaikkakin myös antoisaa. Tällä viikolla on työlistalla ainoastaan kaksi työvuoroa ja yritän pitääkin sen niin.



Vapaapäivinä olen käynyt hierojalla, kampaajalla ja aloitin muutama viikko sitten tanssitunnit. Harrastin bailatinoa noin kymmenen vuotta ennen nykyiselle asuinpaikkakunnalle muuttamista ja olin tanssimatta vuosikausia - mitä nyt vuosien saatossa olen osallistunut pariin afrotanssin workshoppiin ja yksittäisille naapurikaupungissa pidettäville salsatunneille. Nyt sitten pääsen takaisin latinalaisten tanssien pariin kerran viikossa ja olen yrittänyt olla ottamatta iltavuoroja näille päiville.
 
Tanssitunteja 💃

Muuten on kuukausi kulunut ihan arkipäiväisesti. Pitkästä aikaa kävi vieraita ja löysin kaapista tyttären kannustuksesta pari vuotta sitten ostamaani soijarouhetta, jota testasin nyt perunalaatikossa. Sain myös kuunneltua äänikirjana loppuun Sinuhe Egyptiläisen. Kirja kesti 40 tuntia ja kuuntelin sitä vähän joka paikassa; junamatkoilla, työmatkoilla, kävelylenkillä, imuroidessa, ruokaa tehdessä... Nyt on tämä puute sivistyksessä saatu korjattua.

Testissä soijaruohe.



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pidennetty viikonloppu Italiassa - Torino

Hotelliyö Savonlinnassa

Roadtrip Torino - Genova - Portofino