Uusi blogini nro 2


Aivan ensimmäisen blogini kertoi elämästämme Etelä-Koreassa (https://living-in-south-korea.blogspot.com/) puolisoni työkommenuksen aikana ja koska palasimme takaisin Suomeen, sen päivittäminen tietenkin loppui. Innostuin kuitenkin niin paljon tästä kirjoittamisesta, että haluan jatkaa. Tämä uusi blogi on tavallaan jatkoa edelliselle ja kertoo Suomeen paluun jälkeisestä elämästämme ja ainakin aluksi myös minun paluustani takaisin työelämään. Tarinoita kertyy toivottavasti myös kotimaan ja ulkomaan matkoista.

Postikortti on muistona Etelä-Koreassa asumisesta.

Olemme olleet nyt kaksi viikkoa Suomessa ja totuttelua ei ole vaatinut muu kuin sää; lämpötila on noin 20 C kylmempi ja auringonnousun ja -laskun välinen aika muutaman tunnin lyhyempi kuin ihan vähän aikaa sitten Koreassa. Nythän tähän Suomi-elämäänkin on taas tottunut.
 
Ensimmäiset päivät kuluivat Suomen ja Korean välisestä aikaerosta toipumisen lisäksi pihatöissä ja asunnon siivoilemisessa ueamman peräkkäisen kuukauden poissaolon jälkeen - viimeksi olimme täällä viime kesänä.


Puutarhajätteen keräilypiste romanttisesti auringonlaskun aikaan.
Kuvan auto on jonkun muun. 

Puolisollani oli viikko lomaa ja tällä viikolla hän palasi töihin. Minä puolestani olen aloittamassa paluuta yhteen entisistä töistäni vähän uudella tvistillä. 


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pidennetty viikonloppu Italiassa - Torino

Hotelliyö Savonlinnassa

Roadtrip Torino - Genova - Portofino