Tapahtui tällä viikolla


Arkivapaa ja toukokuinen auringonpaiste ovat siinä mielessä "huono" yhdistelmä, ettei oikein malta levätä, vaikka vuorotyö sitä vaatisi. 

Olen parina kesänä yrittänyt luoda puun alle pientä kukkaniittyä, mutta lopputulos on jäänyt kauas kuvitelmista. Nyt istutin siihen viritelmään myös muutaman orvokin ja ajattelin, että niiden heittämistä siemenistä leviäisi jossain vaiheessa edes jotain pikkuorvokkeja "niitylle" - ainakin muualle pihaan niitä aina leviää ihan toivomatta. Tyhjensin sitten mullan sekaan erilaisia kukkaniitty-siemenpusseja kuten muinakin keväinä. Saa nähdä näyttääkö lopputulos yhtään edellisvuosia paremmalta. 


Perään tuli aurinkoinen vapaapäivä nro 2 ja inspiroiduin pesemään ikkunoita. Meidän 90-luvun alun omakotitalon 3-lasisissa ikkunoissa riittää puuhaa, koska pesupintoja on NIIN paljon. Ensin hoidin talon toisen puolen ikkunat, minkä jälkeen sekä ikkunanpesuri että minä tarvitsimme latausta ennen töiden jatkamista.

Lounaaksi nopeita nuudeleita, jottei pesuinto ehdi lopahtaa.

Pidän itseäni aikamoisena sateentekijänä, sillä tänäkin vuonna pesua seuraavana päivänä satoi. Töihin lähtiessä huomasin myös, että katoksessa olevan auton konepelti oli täynnä siitepölyä ja nythän nuo ikkunat eivät ole enää niin puhtaita. Ei siis ollut mikään täydellinen ajankohta, mutta kun inspiraatio iskee, niin silloin pitää toimia, koska ei voi tietää milloin se tulee uudestaan. 


Koska illalla oli tiedossa Euroviisujen ensimmäinen semifinaali, nukuin pienet päiväunet ja join maitokahvin, jotta jaksan valvoa. Normaalisti juon kahvin mustana, koska maito tai kerma kahvissa ei ole mielestäni hyvää, mutta kummasti kuitenkin vaahdotettu maito on ihan ok. Kahvihifistelijäpoikamme jätti oman vaahdottimensa meille muutettuaan ulkomaille ja sitä olen käyttänyt.

Tämän viikon työvuorot natsaavat hyvin Euroviisujen kanssa: tiistain semifinaalin jälkeen oli iltavuoro ja nyt toisen semifinaalin jälkeen on huominen vapaapäivä, joten voi helposti valvoa pitkään. Viikonlopun iltavuorot sopivat myös hyvin Euroviisujen katseluun, koska ei tarvitse herätä kukonlaulun aikaan.

Tiistain semifinaalin katsominen vähän latistui, koska kesken lähetyksen tv ja nettikin lakkasivat toimimasta ja piti siirtyä kännykän pienelle näytölle. Vika oli ehkä meidän uudehkossa valokuituliittymässä. 

Eilisen iltavuoron aikana sade oli lakannut.

Nyt aamulla sää oli taas tihkusateinen ja harmaa, mutta tänään se ei haitannut, koska minulla oli aika hierojalle ja lähtiessä nappasin saunan päälle. Lämpimässä saunassa nautin löylyjen jälkeen vielä jalkakylvystä. Oli ihan täydellinen rentoutumispäivä. 

Kohta sitten Euroviisujen pariin. Ei kerrota kenellekään, että kävin hakemassa epäterveellistä syötävää.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Lissabon helmikuussa

Tallinna - ensimmäinen päivä

Pidennetty viikonloppu Italiassa - Torino