Elämän ensimmäinen Airbnb-kokemus
![]() |
![]() |
| Kuvia asunnon esittelysivuilta. |
Yhteyshenkilö Yolanda oli myös vastaanottamassa meitä kerrostalon ulkopuolelle, joten ei tarvinnut etsiä erikseen huoneistoa tai avaimia. Olimme viestitelleet englanniksi, mutta "oikeassa elämässä" Yolanda ei paljon englantia puhunut, mutta kaikki onnistui hyvin siitä huolimatta.
Asunnon esittelyn yhteydessä aiheutti vähän hämmennystä, kun me kaikki ymmärsimme hänen puheestaan, että asuntoon ei tule ollenkaan lämmintä vettä ja ehdimme jo vähän kauhulla miettiä jääkylmiä suihkuja. Lämmin vesi toimi kuitenkin moitteettomasti - tiedä sitten mitä hän mahtoi oikeasti tarkoittaa.
Kerrostalossa oli sen verran mutkikkaat käytävät, että asunnon löytäminen olisi kestänyt pitkään ilman opastusta.
![]() |
| Hissit, joita emme uskaltaneet käyttää kuin kerran, koska olivat niin pienet ja kolisevat. |
![]() |
Ensivaikutelma asunnosta oli, että onpa paljon pienempi ja kuluneempi kuin kuvissa, mutta kaikkeen tottuu ja tilaa oli meille ihan riittävästi ja asunto oli siisti - mitä nyt parvekkeelle oli unohtunut tuhkakuppi tumppeineen, mutta se ei meitä haitannut.

Ainoa negatiivinen puoli asunnossa oli, että siellä oli tavattoman kylmä. Toki esittelysivuilla oli maininta, että lämmitystä eikä ilmastointia ole ja ulkolämpötila vaihteli vierailumme aikana +12 - 17 C välillä. Tätä en tullut ajatelleeksi varausvaiheessa sen enempää. Asunnossa oli onneksi kolme irrallista sähköpatteria makuuhuoneissa ja niistä yhtä siirtelimme makuuhuoneen ja olohuoneen välillä vuorokaudenajan perusteella. Lattia oli koko ajan kylmä.
![]() |
| Siirreltiin yhtä lämpöpattereista päiväksi makuuhuoneesta olohuoneeseen. |
Koska asunnossa ei ollut kahvinkeitintä, opettelin mutteripannun käyttöä netin ohjeilla ensimmäisenä aamuna, kun muut vielä nukkuivat. Keittiössä oli vedenkeitin ja ostimme lopulta myös pikakahvia, koska mutteripannulla sai aikaiseksi vain pari kupillista yhdellä kertaa ja kahvinteko kesti viidelle ihmiselle pitkään. Itse keitin kahvit sisukkaasti tällä mutteripannulla.
Valittu asunto Playa de la Victoria rannan äärellä oli onnistunut etenkin sijaintinsa puolesta ja parveke merinäköalalla oli täydellinen. Muutenkin huoneisto vastasi aika hyvin airbnb-sivuston kuvausta. Oli onnistunut ensimmäinen airbnb-kokemus.
Kuten viime aikojen uutisista tiedetään, on Airbnb-vuokrauksella omat negatiiviset vaikutuksensa etenkin isojen turistikaupunkien omien asukkaiden kannalta, mutta näin viiden hengen ryhmälle tämä oli lähes ainoa vaihtoehto ja ainakin tämä tarjoaja halusi meidän täyttävän viralliset majoituslomakkeet kaupungille toimitettavaksi.
Tässä vielä linkki artikkeliin airbnb vuokrauksen säännöistä Cadizissa: https://airbtics.com/airbnb-rules-in-cadiz-spain/ .













Kommentit
Lähetä kommentti