Tyttären vuodentakaisen muuton myötä olen käynyt Malmössä kahdesti ja nyt lähdin matkaan mitä suurimmalla itsevarmuudella, mutta kaikkea pientä tapahtui siitä huolimatta.
Koska puoliso on jälleen työreissulla, menin yksin. Tällä kertaa ajoin tunnin matkan Kuopion lentokentälle ja jätin auton parkkiin sinne. Yleensä yksin matkustaessani menen junalla Helsinkiin, jolloin matka lentokentälle kestää noin neljä tuntia, mutta nyt valitsin nopeamman ja helpomman, mutta kylläkin kalliimman tavan. Herätys oli klo 05:30 ja heti klo 06 jälkeen hyppäsin auton kyytiin - lento Helsinkiin lähti klo 8:30.
Kuopion lentokentän parkkipaikkojen puomit ja lippuautomaatit on korvattu parkkisovelluksilla ja olin ladannut etukäteen itselleni EasyParkin. Vähän jännitti miten onnistun, koska en ole käyttänyt aikaisemmin mitään parkkisovellusta, mutta oli hyvin helppoa. Jos en olisi onnistunut sovelluksen kanssa, on kentällä käytössä myös ennakkomaksuautomaatti sisällä ulko-oven vieressä, mutta silloin pitäisi lipun ostamisen jälkeen kävellä takaisin autolle viemään lappu auton ikkunaan.

Edellisenä iltana Finnair ilmoitti, että Helsinki - Kööpenhamina (mikä on paras kenttä Mälmöön matkustaessa) lento on peruttu lentokoneen vian vuoksi, mutta lähes heti tuli ilmoitus uudesta lennosta, joka lähtisi 55 minuuttia alkuperäistä myöhemmin. Finnairin kone oli vaihtunut JetTimiin, josta en ollut ikinä kuullutkaan. Kone oli vähän vanha ja nuhruinen, mutta ei mitään valittamista siinä.
Koska perutun lennon asiakkaat oli siirretty tälle lennolle, oli kone aivan täynnä - taisi olla liian täynnä, koska henkilökunta selitti yhdelle pariskunnalle myöhemmästä lennosta ja kompensaatiosta. Matkustajia pyydettiin vapaaehtoisesti siirtämään käsimatkatavaroita ruumaan ja yllättävän moni niin tekikin. Vielä tämän jälkeen henkilökunta kulki lähtöportin ympäristössä vakoilemassa josko ihmisiltä löytyisi vielä lisää tavaraa ruumaan laitettavaksi. Minun iso matkalaukkuni oli jo ruumassa ja kädessä ainoastaan pieni käsilaukku.
Puolentoista tunnin lentämisen jälkeen laskeuduttiin Kööpenhaminan Kastrupin kentälle ja seuraavat stepit rautatieasemalle asti olivatkin minulle jo entuudestaan tuttuja. Niistä voi halutessaan lukea tarkemmin ihan ensimmäiseen Malmöön reissuun liittyvästä
postauksestani.
 |
| Malmöön kulkevaan junaan ostan liput Skånetrafikin sovelluksella, mutta lentokentän yhteydessä olevalla rautatieasemalla on myös lippuautomaatit. En tiedä mikä sovellus on käytössä Tanskan puolella, mutta sekin selviää varmaan joskus. |
Aikalailla itsevarmasti pääsin juna-aseman laiturille asti - mitä nyt ensin kävelin oikealle raiteelle johtavan lasioven ohi ja piti palata takaisin päin siitä huolimatta, että raiteita on koko asemalla tasan kaksi kappaletta. Pitkään oli kuvan ensimmäinen infotaulu tyhjänä ja pähkäilin pitkään pääsenkö tästä kuitenkaan oikeaan junaan. Ehdin jo ottaa varmistuspuhelun tyttärelleni, kun vasemmanpuoleiselle opastaulullekin ilmestyi teksti, joka kertoi että juna Göteborgiin kulkee kuin kulkeekin Malmön kautta.
Junan vaunut olivat täysiä, mutta pitkän koneessa istumisen jälkeen ei haitannut seistä 20 minuutin matkaa oven vieressä, josta sitten oli kiva näkymä, kun ylitettiin Juutinrauman silta. Tällä kertaa junaan ei hypännyt poliiseja tarkistamaan passeja, mutta lipuntarkastajat tulivat. Hauskasti luulin ymmärtäväni vähän tanskan kieltä ennen kuin tajusin, että olemme jo Ruotsin puolella ja tarkastajat puhuivat Malmön murretta. Kuulosti ihan muulta kuin koulussa opiskelemani ruotsi.
Muuten viikonlopun aikana tuli kuljeskeltua aika pitkälti jo tutuissa paikoissa, mutta löytyi niistäkin uutta valokuvattavaa:
Folkets Park:

 |
| Lihapullaravintola. |
Emporia kauppakeskus, jossa oli mm. hienot portaat ja liian ihana pikkuputiikki. Itse asiassa tämä on yksi Pohjoismaiden suurimmista kauppakeskuksista.
Kungsparken:
Ringlinien reittiä kulkevan raitiovaunun takana näkyy Malmö museo.
Tien toisella puolella sijaitsee Kommendanthuset, jossa olevaan Expat-aiheiseen taidenäyttelyyn olimme matkalla.

Kurkistin vanhan kauppahallin ovesta, mutta sisällä oli ihan tuiki tavallinen ruokakauppa.
Auringonlaskun aikaan suuntasimme Clarion hotellin Sky bariin, mutta täyttä oli ja käväisin ottamassa yhden valokuvan ikkunapöydän luota. Pois kääntyessäni huomasin, että tarjoilija odotti selkäni takana pääsyä kattamaan juuri sitä pöytää minkä edessä kuvasin 🙈.
 |
| Hyllien asuinaluetta iltavalaistuksessa. Tässä kaupunginosassa sijaitsee tuo aiemmin mainitsemani Emporia kauppakeskus. |
 |
| Kivasti sujui aika lapsen luona - tietenkin 💕. |
Sitten koitti lähtöpäivä ja paluu junalla lentokentälle. Junat kulkevat välillä vähän epävarmasti ja onneksi lähdin ajoissa samaa matkaa Kööpenhaminaan töihin kulkevan tyttäreni kanssa. Ensimmäinen juna oli peruttu, toinen niin täynnä, ettei mahduttu ovesta sisään ja vasta kolmannen kohdalla onnisti, vaikka sekin oli myöhässä.
Kastrupin isolla lentokentällä tuli taas pyörittyä vähän ylimääräistä ympyrää ennen kuin löysin Finnairin check-in tiskin, vaikka oikeasti reitin piti olla tuttu ja sitähän se kyllä olikin - joku aivosumu iski kuitenkin.
Lento Suomeen lähti aikataulun mukaisesti. "Koska otamme lisää polttoainetta, pidättehän turvavyönne auki" -kuulutuksen jälkeen saimme hetken päästä luvan kiinnittää ne turvavyöt ja kotimatka alkoi.
Kommentit
Lähetä kommentti