Uusi vuosi 2023


Teetä ja suklaata.

Vuoden 2023 ensimmäinen päivä alkoi liukkaalla säällä ja aivastelulla. Siitähän se aivastelu kehittyi pian flunssaksi, jota on kestänyt tähän päivään asti ja ehkä vielä huomiseenkin.

1.1.2023 oli jäinen keli...

...eikä minulla ollut koronaa.

Tässä kohdin pitäisi kai summata yhteen viime vuotta ja se onkin lyhyesti tehty: vuosi 2022 oli muistorikas, koska asuimme vielä lokakuun puoliväliin asti Etelä-Koreassa (tästä linkki Korean blogiini) ja paluu hoitotyöhön keikkailun merkeissä on tuntunut hyvältä ratkaisulta. Vuoden viimeinen ilta kuluikin työn merkeissä.


Viime vuoden viimeiset työmatkat sujuivat kävellen ja tämän vuoden alku sohvalla flunssan kourissa makaillen.

Nyt on ehtinyt olla jo vähän kovempia pakkasia ja aurinkokin on näkynyt pitkästä aikaa, joten olisi ollut loistavat ulkoilusäät. Minun on pitänyt kuitenkin tyytyä tähyilemään pihalle ikkunan läpi, mutta onneksi flunssa alkaa olla jo paranemaan päin. Tänään pakkanen on alkanut lauhtumaan ja aurinko vetäytynyt taas pilvien taa, mutta onneksi olemme menossa kohti kevättä eikä aikaakaan, kun aurinko alkaa taas kunnolla lämmittämään (sanoo optimisti).

Luonto ikkunasta käsin.


Toivottavasti meidän kaikkien vuosi jatkuu hyvissä merkeissä 💕

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pidennetty viikonloppu Italiassa - Torino

Hotelliyö Savonlinnassa

Roadtrip Torino - Genova - Portofino