Koukussa Sanditoniin


Rakastan Jane Austenin romaaneihin perustuvia sarjoja ja elokuvia - niistä useimmat olen katsonut jo useampaankin kertaan. Kirjoja en ole niinkään jaksanut lukea niiden vanhanaikaisen ja mielestäni monimutkaisen kirjoitustyylin takia. Muutama vuosi sitten aloitin yhden romaaneista alkuperäiskielellä, mutta oli niin raskasta luettavaa koukeroisine lauseineen ja vanhanaikaisen eglannin kielen takia, etten jaksanut lukea montaakaan sivua ilman, että alkoi joka kerta nukuttamaan.

Huomasin vasta äskettäin, että Yle Areenasta löytyy sarja nimeltä Sanditon, joka perustuu Jane Austenin viimeiseen kesken jääneeseen romaaniin. Sarja ensimmäinen kausi oli ilmestynyt jo 2019 ja julkaistu Areenassa vuoden 2020 tammikuussa. Olikin viimeisiä mahdollisuuksia alkaa seurata sitä, koska se poistuu Yleltä jo tämän kuun lopussa. 

Aloitin katsomisen illalla ja se oli virhe, koska sarja koukutti heti ja piti katsoa monta jaksoa putkeen. Oli pakko keskeyttää katsominen ennen puolta yötä ja jättää muutama jakso seuraavalle päivälle. Jaksoja oli yhteensä 8.


En ala tässä nyt availemaan juonta sen enempää, mutta se oli ihan tuttua Jane Austenia. Ainoastaan loppu oli jotain ihan muuta eikä päättynyt totutun onnellisesti, mikä kieltämättä vähän ärsytti.

Tiedossa oli kuitenkin toinenkin kausi. Minulle selvisi, että yhden päähenkilön näyttelijä ei halunnut enää jatkaa uudella kaudella ja koko hahmo poistui. Ajattelin, ettei huvita enää katsoa jatkoa, mutta parin päivän päästä päätin antaa sille kuitenkin mahdollisuuden. 


Kakkoskaudella oli tietysti jotain uutta ja osa tapahtumista oli jatkoa edellisille jaksoille. Edelleen juonessa oli totutusti hyviksiä, pahiksia ja väärinkäsityksiä rakkaudessa. Samalla tavalla se koukutti kuin ensimmäinenkin kausi. 

Tämäkin kausi päättyi taas "tyhmästi" ja google kertoi, että 3. tuotantokausi julkaistaan vuoden 2023 keväällä Netflixissä - nämä kaksi ensimmäistä kautta ovat nähtävissä siis Yle Areenassa enkä löytänyt niitä Netflixistä. Toivottavasti ainakin päähenkilöiden näyttelijät tai vähintään hahmot pysyvät samoina ja tapahtumille seuraa suoraa jatkoa.

Tämäkin sarja kertoo 1900-luvun alkupuolesta ja vähän häiritsi jonkun verran siinä näkynyt alastomuus ja suutelukohtaukset. Siis ei ne minua henkilökohtaisella tasolla häirinneet, mutta tuntuivat vaan tässä kohtaa vierailta Jane Austenin romaaniin ja tuohon erittäin siveelliseen aikakauteen liitettyinä. Ymmärtääkseni tuona aikana pelkkä kädestä pitäminen ja ilman esiliinaa oleminen vastakkaisen sukupuolen kanssa samassa huoneessa oli säädyllisyyden rajoissa. Kyllähän tässäkin ajoittain huomioitiin tuon ajan säädyllisyys, mutta välillä se unohdettiin kokonaan.

Nyt kun katsoin molemmat tuotantokaudet, niin voin loppuratkaisuista huolimatta suositella sarjaa 😀. Pitää nyt vaan odotella sitä kolmatta tuotantokautta ja toivoa, että edes se päättyy romanttisesti.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pidennetty viikonloppu Italiassa - Torino

Hotelliyö Savonlinnassa

Roadtrip Torino - Genova - Portofino