Kuvia menneistä matkoista


Etsin yhtä valokuvaa vanhoista kuvatiedostoista ja vastaan tuli muistoja muutamista viime vuosien matkoista. Alla on ihan sattumanvaraisesti poimittuja kuvia niistä kohteista, joita tuli selaillessa vastaan.


Tyttäremme muutti heti lukion jäkeen Berliiniin ja asui siellä kuusi vuotta. Hänen luonaan tuli käytyä ainakin pari kertaa vuodessa, koska oli niin lyhyen lentomatkan päässä eikä tarvinnut käyttää rahaa hotelleissa yöpymiseen. Ensimmäiset kerrat tuli pyörittyä turistinähtävyyksien lähellä, mutta sen jälkeen ihan missä vaan - lähinnä siellä minne kuljin tyttäreni perässä tai mihin eksyin hänen töissä ollessaan.



Puolisoni kanssa olemme käyneet Lapissa useampia kertoja lähinnä keväällä tai syksyllä ja enimmäkseen Ylläksellä. Hienoin Lapin reissu oli, kun olimme Kilpisjärvellä ja kävimme muutamaan otteeseen myös Norjan puolella. Tämä tapahtui joskus vuonna 2017.



Ylläksellä odottelin Downton Abbey -elokuvan alkua vuonna 2019.



Yksi hienoimmista matkakokemuksista oli vuonna 2018, kun olimme koko perheen voimin New Yorkissa. Ajankohta oli helmi - maaliskuun vaihde eikä kaupunki silloin ollut varmaan parhaimmillaan, mutta mieleenpainuva matka siitä huolimatta. Alla olevat kuvat on valittu sieltä täältä ja kuvissa olevien paikkojen lisäksi näimme Vapaudenpatsaan, kävelimme High Line Parkin reittejä sekä Central Parkissa, vierailimme Metropolitan Museum of Artissa sekä American Museum of Natural History, joka oli pettymys - paljon parempia aiheeseen liittyviä museoita olemme nähneet Euroopassa. Puolisoni ja poikamme kävivät katsomassa NHL-peliä ja sillä aikaa kävimme tyttäreni kanssa ihmettelmässä Tiffanyllä ja illastimme kivassa italialaisessa ravintolassa, jonka nimeä en pysty enää muistamaan.

Time Square

Brooklyn Bridge
Tämä näkymä kuuluu Friendit tv-sarjaan

Iron Building

Näkymä Empire State Buildingistä.

Manhattan.

Grand Central Terminal

Vuonna 2019 lomailimme myös Turkin Alanyassa. Vuokrasimme auton pariksi päiväksi ja ajelimme vuoristossa pysähdellen milloin minnekin. Osallistuimme pariin matkatoimiston kautta järjestettävään retkeen ja kävimme muun muassa kokeilemassa laitesukellusta - tai siis lapset kokeilivat, koska minä en uskaltanut eikä puolisoani huvittanut. Kävimme tyttäreni kanssa omatoimisesti bussilla myös Antalyassa, koska miesväkeä ei kiinnostanut. Lämpötila oli yli +30 ja parhaiten jäi mieleen seikkailu kuumassa paikallisbussissa Antalyan keskustasta takaisin muutamien kilometrien päässä olevalla linja-autoasemalle - maksulaite ei toiminut, bussi oli aivan tupaten täynnä ja tyttärelleni tuli huono olo. Jäimme pois bussista kesken matkaa ja päätimme kävellä asemalle. Kartasta katsomamme kävelyreitti linja-autoasemalle päättyikin korkeaan aitaan ja sen kiertämiseen olisi mennyt kauan aikaa. Loppujen lopuksi pääsimme perille ystävällisen turkkilaispariskunnan autokyydillä. 

Sapaderen kanjoni


Markkinat

Tyttäreni asuessa Berliinissä kävimme äiti - tytär matkoilla Saksan naapurimaissa. En tiedä voiko junamatkailua sanoa roadtripiksi, mutta teimme joka tapauksessa yhden sellaisen akselilla Berliini - Praha - Wien - Bratislava - Berliini. Kävimme myös muutaman päivän reissuilla Puolan Krakovassa, jossa vierailimme myös Auschwitzin keskitysleirillä. Junamatkoja teimme myös Saksan eri kaupunkeihin - ainakin Hampuriin, Dresdeniin ja Potsdamiin.

Krakovassa


Auschwitzin keskitysleiri

Sillankaide Hampurissa

Ihan viimeimmäksi olemme matkailleet Etelä-Koreassa, koska asuimme siellä vielä pari kuukautta sitten. Kuvia sieltä löytyy parin alla olevan lisäksi myös edellisestä blogistani https://living-in-south-korea.




Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pidennetty viikonloppu Italiassa - Torino

Hotelliyö Savonlinnassa

Roadtrip Torino - Genova - Portofino