Tylsiä päiviä


Ulkona on ollut harmaata ja sateista eikä ole huvittanut mennä edes ulkoilemaan, koska lenkkikengissä käyttämistäni "vääristä" sukista on tullut hiertymä kantapäähän.

Olen kuitenkin poistunut edes vähän kotoa ja käynyt kampaajalla ja hierojalla. Työelämän puolellakin alkaa näyttää ihan hyvältä, koska sain ensimmäiset työvuoroni tulevalle viikonlopulle. Lisää tarjontaa löytyy varmaan kunhan saan suoritettua lääkelupaan tarvittavat tentit. Edellinen lääkelupa vanheni toissa vuonna. 

Mitä voi tehdä, kun on tylsä päivä - ainakin voi järjestää kirjat suunnilleen värien mukaan.

Tällä viikolla aika on mennyt enemmäkseen haahuillessa, mutta tekemisen puutteessa järjestin kuitenkin makuuhuoneen kirjat värien mukaan ja kirjoitin tämän lyhyen blogipostauksen. Olen myös katsellut netti-tv:stä sarjoja, juonut kahvia/teetä ja siivoillut. En kuulosta kovinkaan ahkeralta, mutta tämä viikko meni nyt näin.


Koska toinen lapsistamme on opiskelijavaihdossa ulkomailla eikä pääse tulemaan jouluksi kotiin, matkustamme loppuperheen voimin Ranskaan yhteiseen joulun viettoon. Tämä onkin minun elämäni ensimmäinen joulu poissa Suomesta - muut perheenjäsenet ova syystä tai toisesta viettäneet ainakin yhden joulun ulkomailla. Nyt pitäisi jo varata lennot ja alkaa hotellin etsiminen, mutta on olevinaan jotenkin vaikea tehtävä. Siis lennot on helppo hoitaa, mutta hotellipuoli on se hankala asia. 

Lapselle ostamani joulukalenteri pitäisi myös viedä postiin. Vaikka lapsemme ovat aikuisia, joulukalenteriperinteestä tämä äiti ei ole luopunut ja kaipa se ilahduttaa vähän myös kalenterin saajia.


Vielä kun saisin aikaiseksi kuntosalikortin hankkimisen, niin olisi tullut tehtyä vaikka mitä. 
 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pidennetty viikonloppu Italiassa - Torino

Hotelliyö Savonlinnassa

Lofooteilla